Live Umbrella ry edistämään live art –taiteen ammattilaistoimintaa ja ylläpitämään Johanna Tuukkasen taiteelliseen työhön liittyvää toimintaa

Tuottaja Maija Eränen, valokuvaaja Pekka Mäkinen ja tanssi- ja live art –taiteilija Johanna Tuukkanen ovat perustaneet Live Umbrella ry yhdistyksen keväällä 2012 Kuopiossa. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää live art – ja nykytaiteen ammattilaistoimintaa Suomessa sekä ulkomailla. Yhdistys ylläpitää Johanna Tuukkasen taiteelliseen työhön liittyvää toimintaa, tuottaa vuonna 2012 kaksi teosta ja osallistuu eri tapahtumiin Suomessa ja ulkomailla. Yhdistyksen puheenjohtajana toimii tuottaja Maija Eränen.

Live Umbrella ry:n kautta tavoitteena on toimintaresurssien parantaminen ja kansainvälisen toiminnan aktiivinen edistäminen. Live Umbrella ry:n keskeisenä tavoitteena on taiteellisen työn tuotantorakenteiden kehittäminen pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Itä-Suomessa ja Kuopiossa ei ole tällä hetkellä yhtään vapaata tanssiryhmää, joka saisi kunnan tai valtion toiminta-avustusta. Live Umbrella pyrkii parantamaan tanssin toimintaedellytyksiä ja takaamaan korkeatasoisen tanssi- ja live art -taiteen tuottamisen ja saatavuuden Kuopiossa. Toimintaan sisältyy vahvasti taiteen alan näkyvyyden parantaminen ja yleisötyön kehittäminen.

Tanssi- ja live art –taiteilija Johanna Tuukkanen on työskennellyt freelance taiteilijana yli kymmenen vuoden ajan ilman toiminnan kehittämiseen ja pitkäjänteiseen suunnitelmallisuuteen kohdistuvia toimintaresursseja. ”Live Umbrella ry:n kautta keskitymme tuotantoprosessien ja toimintaresurssien parantamiseen sekä kansainvälisen toiminnan käynnistämiseen. Keskeisenä tavoitteena on live art –taiteen näkyvyyden ja yleisötyön kehittäminen”, sanovat Maija Eränen ja Johanna Tuukkanen.

Vuoden 2012 toimintaan sisältyvät Seuraa minua –kävelykuunnelman ja MAP OF SCARS –teoksen tuottaminen. Johanna Tuukkanen on toteuttanut Seuraa minua –kävelykuunnelman yhteistyössä brittiläisen FrenchMottershead live art -kollektiivin kanssa. Marraskuussa Kuopion Sotkulla ensi-iltansa saavan MAP OF SCARS -teoksen yhteistyökumppaneita ovat Itäinen tanssin aluekeskus Kuopiosta ja Flow Productions Oulusta.

Lisätietoja:
Johanna Tuukkanen, puh. 040 742 9091
johanna@tuukkanen.net

Maija Eränen, puh. 050 3800 979
maija.eranen@gmail.com