Tätä kirjoittaessani sain sähköpostin, jossa yksi tulevan ANTI – Contemporary Art Festivalin taiteilijoista kertoo, että joutuu perumaan tulonsa festivaalille raskauskomplikaatioiden vuoksi. Kesälomani keskeytyy, kun festivaalin toisen taiteellisen johtajan Gregg Whelanin kanssa mietimme mahdollista korvaavaa taiteilijaa. Samalla hälytän graafikkoa muutoksista ja pysäytän painoon matkalla olevan käsiohjelman.

Brittiläinen kollegani on sanonut, että joka kerran festivaalia järjestäessään hän alkaa jossain vaiheessa miettiä, että onkohan hän ihan järjissään moiseen hommaan jälleen kerran ryhtyneenä. Tuttu tunne. ANTI-festivaalin luonnetta leimaavat muuttuvat teos- ja tapahtumapaikat, kokeelliset teokset, ei-taidetilat ja niiden haltijat, työntekijät ja käyttäjät. Festivaalin järjestämiseen kuuluu paljon merkittävää, suurelle yleisölle näkymätöntä lähetystyötä ympäri vuoden, kun eri alojen ’ei kulttuurialan’ ihmisten ja mitä erilaisimpien ’ei-taidetilojen’ kanssa keskustelee nyky- ja live art –taiteesta ja esittelee heille teosehdotuksia. Mutta miten herkullista onkaan, kun hautaustoimiston yrittäjä innostuu raskaana olevan brittiläisen live art –taiteilijan teoksesta, jossa uusi elämä tuodaan keskelle ruumisarkkujen valikoimaa tai kun sittemmin naapuriin muuttanut yksityisen vanhainkodin johtaja heltyy hiprakassa muistelemaan kuinka hieno kokemus ANTI-festivaalin tapahtumapaikkana oleminen heille olikaan!

Vaihtoehdoille on kysyntää

Aika- ja paikkasidonnaisen taiteen tuottamiseen ja tekemiseen liittyy haasteita, jotka vaativat usein paljon enemmän resursseja, ajallisia ja taloudellisia, kuin konventionaalisemman taiteen tuottaminen. Toki ANTI itsenäisenä, riippumattomana organisaationa tarjoaa myös vapautta tuottaa taidetta, jota eivät kahlitse jonkun instituution tulostavoitteet, ohjelmistopolitiikka, kaupallisuus tai markkinavoimat. ANTI-festivaalin taiteilijat eivät ole tv:stä tuttuja, teokset ovat harvoin suurten massojen viihdettä eikä esityksiin tulla iltapuvussa samppanjaa väliajalla nauttimaan.

Tai miksipä ei, olisihan sekin mahdollista, mutta ANTI-yleisöltä vaaditaan tilannetajua, sillä eri paikoissa ei aina ole itsestään selvää, missä tarkalleen ottaen taide tapahtuu, minkä sopimuksen mukaan käyttäytyä tai ylipäätään mihin itsensä asemoida. Minulle ANTI-festivaalin yleisö, suosio ja kansainvälinen tunnettuus on todistanut, että kokeellisille, innovatiivisille ja ei-niin-konventionaalisille taiteen muodoille on kysyntää, tarvetta ja tilausta. Olen vakuuttunut, että aivan liian usein pelätään turhaan, että kokeellisempi nykytaide ei kiinnostaisi tai vetäisi puoleensa laajaakin kansainvälistä yleisöä.

Kun helmikuussa 2007 esittelin ANTI-festivaalin uudelle taiteelliselle johtajalle Gregg Whelanille ensimmäistä kertaa festivaalin budjetin, hän järkyttyi. Hän ei voinut uskoa, että festivaalin toteuttaminen niin pienin resurssein oli mahdollista. Gregg piti suoranaisena ihmeenä, että olimme pystyneet tuottamaan sellaista ohjelmistoa ja saavuttamaan aseman yhtenä maailman kiinnostavimpana aika- ja paikkasidonnaiseen taiteeseen keskittyvänä nykytaidefestivaalina.

Kaukana kaikesta

ANTI on kansainvälisesti verkostoinut tapahtuma, jonne sadat taiteilijat kymmenistä maista vuosittain hakevat. Festivaalin tuottamiseen liittyvissä kysymyksissä olemme saaneet valtavasti tukea ja tietoa alan johtavilta keskieurooppalaisilta organisaatioilta, sillä Suomessa vastaavia tapahtumia ei oikeastaan ole. ANTI on ennen kaikkea kansainvälinen festivaali ja meidän pitäisi pystyä vastaamaan yleisiin kansainvälisiin standardipalkkioihin, mutta olemme kaukana, kaukana niistä. Verrattuna samanlaajuisiin kansainvälisiin tapahtumiin, myös organisaation resurssipula on valtava.

Kokemukseni mukaan Suomessa ei ole helppoa löytää rahoitusta vuosittain
järjestettävälle festivaalille, vakiinnuttaa ja vielä kasvattaakin sitä. Joskus tuntuu, että yksittäisille hankkeille on mahdollista hankkia suurikin projektirahoitus, mutta useiden tahojen sitoutuminen festivaalin vuosittaiseen, pitkäjänteiseen rahoittamiseen tuntuu olevan tänä päivänä kiven alla. Ja jo asemansa vakiinnuttaneiden tapahtumien tuista muodostuu automaatioita, joita harvoin arvioidaan uudelleen.

Kuuden vuoden aikana ANTI on tuonut Suomeen maailman merkittävimpiä live art –taiteilijoita, monet heistä ensimmäistä kertaa. ANTI toimii myös yhä enenevässä määrin suomalaisen nykytaiteen vientitapahtumana ja useat
suomalaiset taiteilijat ovat saaneet merkittävää kansainvälistä huomiota ANTI-festivaalin kautta. Suomessa ei liene montaakaan tapahtumaa, jotka ovat perusluonteeltaan monitaiteellisia, jotka eivät perustu vain yhteen taiteen alaan ja jotka esittelevät vain ja ainoastaan aika- ja paikkasidonnaista taidetta. ANTInkin tavoitteet ovat ennen kaikkea kansainvälisissä yhteistuotannoissa ja -hankkeissa ja kv-yleisön kasvattamisessa. Mutta kenen tulisi rahoittaa yleisölle ilmaista nykytaidetapahtumaa, joka tuo Suomeen taiteilijoita eri puolilta maailmaa ja toisaalta esittelee myös suomalaisia tekijöitä? Alueelliset taidetoimikunnat ja rahastot sanovat, että he haluavat rahoittaa paikallisten taiteilijoiden töitä ja heidän mielestään valtion ja kaupungin tulisi olla päärahoittajat. Valtio sanoo, että rahoituksen pitäisi tulla alueelta ja kaupunki, että liike-elämältä. Toisaalta erilaisten taidetapahtumien merkitys kunnille tiedostetaan, mutta kuinka paljon rahoituksen saantiin vaikuttavat tapahtuman poliittinen korrektius, kaupallisuus ja viihteellistyminen?

Julkaistu: Tanssi-lehti 3/2007