Johanna Tuukkanen vierailevana kuraattorina Chicagossa ja panelistina CIMOn seminaarissa

Johanna Tuukkanen on kevään aikana mukana kahdessa tapahtumassa asiantuntijana ja ANTI-festivaalin taiteellisena johtajana. Tuukkasen vuosien kokemus aika- ja paikkasidonnaisen live art –taiteen integroimisesta osaksi kaupunkitilaa ja eri yhteisöjä on tunnustettua ympäri maailmaa. Hänet on kutsuttu vierailevaksi kuraattoriksi School of the Art Institute of Chicago:n (SAIC) esitystaiteen osastolle 26.-30.4. Osasto järjestää keskusteluja, joissa kuraattorit ja tuottajat USA:sta ja muualta maailmasta puhuvat taiteen kentästä, verkostoitumisesta ja nuorten taiteilijoiden työllistymismahdollisuuksista. Keskustelut ovat osa instituutista valmistuvien nuorten taiteilijoiden lopputöiden esittelyä.

Toukokuussa Johanna Tuukkanen puhuu CIMOn Kulttuurin yhteyspisteen ja Teatterin, Tanssin ja Sirkuksen tiedotuskeskusten järjestämässä seminaarissa ”Esityksiä, kohtaamisia ja uusia kokemuksia” – esittävät taiteet ja eurooppalainen yhteistyö, joka järjestetään Helsingissä 13.5. Tuukkanen kertoo EU:n komission rahoittamista monivuotisista hankkeista Up to Nature ja A Space for Live Art, joissa ANTI-festivaali on ollut partnerina. Up to Nature on vuosina 2011-2012 toteutettu hanke, jossa neljä eurooppalaista tuotantotahoa yhteistuotti kuusi teosta, jotka kiersivät neljässä maassa. Suomesta mukana oli taiteilija Antti Laitinen. Laaja A Space for Live Art –hanke toteutettiin kahdeksan partnerin kanssa vuosina 2008-2012.