Tanssi- ja live art taiteilija Johanna Tuukkasen uusin teos Map Of Scars saa ensi-iltansa Kuopion Sotkulla perjantaina 16.11. klo 19.  Teos on Tuukkasen sekä kolmen karismaattisen naistanssijan Sannamaria Kuulan, Tuovi Rantasen ja Pirjo Yli-Maunulan yhteistyön tulosta. Lisäksi työryhmässä ovat mukana muusikko Tatu Metsäpelto, valosuunnittelija Ainu Palmu, valokuvaaja Pekka Mäkinen sekä graafikko Tomi Leppänen.

Map of Scars piirtää lavalle monikerroksisen arpien kartan. Jäljet iholla kuvastavat elettyä elämää; ylpeyttä, häpeää, iloa, huojennusta, pelkoa, toivoa… Ne paljastavat onnellisia sekä surullisia, voimakkaasti koettuja hetkiä. Esiintyjiksi Tuukkanen on valinnut teokseen vahvoja, jo pidempään tanssinkentällä toimineita, kokeneita taiteilijoita. Teos muodostuu draamalliseksi kokonaisuudeksi työryhmän jäsenten jakaman omaelämänkerrallisen materiaalin kautta.

Johanna Tuukkanen on yksi harvoista käsitteellisesti työskentelevistä suomalaisista tanssitaiteilijoista. Hän on kiinnostunut tuomaan esille ajan, paikan, fyysisyyden, hetkellisyyden ja arjen käsitteitä, joita hän lähestyy usein itseironian kautta. Tuukkasen teoksista huokuu huumori ja lämmin vuorovaikutus, mutta myös terävänäköinen havainnointi aikamme ilmiöistä. Hänen taiteensa liikkuu tanssin, performanssin ja live art – taiteen rajamaastoissa, mutta se perustuu aina vahvaan fyysiseen läsnäoloon, kehollisuuteen ja aistimuksellisuuteen.

Map of Scars -esitykset Sotkulla, Suokatu 42/2, Kuopio

Pe 16.11.2012 klo 19 ensi-ilta
La  17.11.2012 klo 19
Su 18.11.2012 klo 16

Liput: 15 / 10 €
Lippuvaraukset: itak@itak.fi / 044 055 3009. Lipunmyynti myös tuntia ennen ovelta käteisellä.

Muut esitykset

Ti 20.11.2012 klo 18.30 Joensuun kaupunginteatteri, Pieni näyttämö, Rantakatu 20, Joensuu.
Pe 1.2.2013 klo 19 & la 2.2.2013 klo 19 Kulttuuritalo Valve, Hallituskatu 7, Oulu.

 

Map of Scars työryhmä

Sannamaria Kuula on kuopiolainen tanssitaiteen maisteri, joka työskentelee freelance tanssitaiteilijana. Hän toimii laaja-alaisesti tanssin kentällä koreografina, tanssijana ja tanssin opettajana. Kuula on kiinnostunut liikkeen ja liikkumisen olemuksesta sekä aistimuksen ja liikkeen vuorovaikutuksesta. Viimeksi hän on esiintynyt tanssijana teoskokonaisuudessa Maj Vinkell 2012.

Ainu Palmu toimii valosuunnittelijana pääasiassa nykytanssin ja uuden sirkuksen teoksissa. Hän on kouluttautunut Tampereella ja Lontoossa. Hän tekee myös installaatioita Kajo-työryhmän kanssa. Viimeisimpinä töinään hän on tehnyt valosuunnittelun Joona Halosen Toinen puoliaika -teokseen ja ideoi sekä suunnitteli kaiken visuaalisen materiaalin Toivo-nimiseen lavastettuun kuunnelmaan, joka oli esillä Kaapelitehtaan turbiini-hallissa heinäkuun 2012.

Tatu Metsäpelto on kuopiolainen säveltäjä ja muusikko, joka on tehnyt musiikkia ja äänimaailmoja Johanna Tuukkasen teoksiin vuodesta 2007. Näyttämömusiikin säveltämisen lisäksi Metsäpelto esiintyy taiteilijanimellä Dave Forestfield. Häneltä on julkaistu mm. neljä sooloalbumia, joista viimeisin ”Hollow soul” syksyllä 2012.

Pekka Mäkinen on Kuopiossa työskentelevä freelance valokuvaaja, joka on työskennellyt lukuisten suomalaisten tanssin ja teatterin tekijöiden kanssa. Mäkinen on tehnyt yhteistyötä Johanna Tuukkasen kanssa useissa projekteissa vuodesta 2000 alkaen.

Tuovi Rantanen on helsinkiläinen tanssitaiteen maisteri, joka on työskennellyt freelance tanssijana monialaisesti vuodesta 1987 lähtien. Rantanen on esiintynyt mm. Tanssiteatteri Hurjaruuthissa, Tanssiteatteri Minimissä, MAD Tanssimaistereissa, Svenska Teaternissa, Helsingin kaupunginteatterissa, Alpo Aaltokoski Companyssa ja Karttunen Kollektivissa.

Johanna Tuukkanen on Kuopiossa asuva freelance taiteilija, joka on tehnyt yhteistyötä eri alojen taiteilijoiden kanssa tanssin, live artin ja performanssin konteksteissa viidentoista vuoden ajan. Hänen viimeisimpiin teoksiin kuuluvat Seuraa minua -kävelykuunnelma (2012), Twirling World (2010), Acts of Clothing (2009) ja Body/Hair (2009). Tuukkanen toimii myös kuraattorina sekä ANTI – Contemporary Art Festivalin taiteellisena johtajana – vastaavana tuottajana.

Pirjo Yli-Maunula on oululainen tanssitaiteilija, joka on työskennellyt ammatissa yli kolmekymmentä vuotta. Monitaiteellisissa produktioissa ja yhteisöllisissä työprosesseissa viihtyvä Yli-Maunula tekee paljon kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä, rakastaa matkustamista ja viettää residensseissä ja kiertueilla keskimäärin kolmanneksen vuodesta. Hänelle taiteen tekemisessä tärkeitä kvaliteetteja ovat aitous ja paljaus, aistillisuus ja aistimuksellisuus, intohimo, haltioituminen, heittäytyminen ja hulluttelu.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt
Saara Räsänen
Itäinen tanssin aluekeskus
puh. 044 055 3009
saara.rasanen @ itak.fi