Hölötystä

Eräs tuttavani sanoi kerran, että kolumnit ovat sellaista tyhjänpäiväistä hölötystä. Jos on lukenut Kuopion seudulla ilmestyvien lehtien kolumneja viime viikkoina, ei ole kovin vaikea yhtyä tähän väitteeseen. Tyhjänpäiväiseksi hölötykseksi voi kai kuvata kolumnia, jossa kirjoittaja ilman minkäänlaista asiantuntemusta tai edes henkilökohtaista kokemusta tuomitsee ja täten asettaa itsensä ja oman mielipiteensä ilman kriittistä katsetta puolijumalan asemaan. Tällainen asenne on tietysti ikävä noin muutenkin, elämässä ja politiikassa, jos itse arvostaa suvaitsevaisuutta, avoimuutta, monikulttuurisuutta ja tasa-arvoa. Nobeleilla palkitaan rauhanneuvottelijoita, onnea vaan Ahtisaarelle elämäntyöstä!
Millä keinoin ottaa sitten selville kunnallisvaaliehdokkaiden mielipiteistä, asenteista ja arvoista, oikeesti? Vaalisloganit, joissa ehdokas lupaa ”toimia puolestanne”, on ”tolokun immeinen”, ”tekijämies”, hänellä on ”sydän kohdallaan” ja on ”energinen edelleen” tuntuvat jotenkin, no, ohuilta ja huterilta perusteilta äänestää. Ja kuka nyt haluaa valtuustoon ehdokasta, joka osoittautuukin valtuustokauden aikana joksikin ihan muuksi kuin mitä itse oli äänestäessään kuvitellut? Tietenkin ehdokkaissa on paljon tuttuja eri yhteyksistä ja viiteryhmistä, ja sitä kautta tietoa ehdokkaan näkemyksistä ja toimintatavoista saa toki enemmän. Ja puolueet ovat tietysti pyrkineet siihen, että listoilla on jokaiselle jotakin. Mutta kenellä on sisäistä paloa kaupungin tai kunnan kokonaisvaltaiseen kehittämiseen, onkin jo kiperämpi kysymys. Kuka haluaa oikeasti olla kunnallispoliitikko, kuka vain hölöttää että ”parempi elämä kaikille”? Onnekseni olen tavannut kuopiolaisia kunnallisvaaliehdokkaita, joista voin vilpittömästi sanoa, että he perehtyvät asioihin, ottavat luottamustehtävänsä vakavasti, ovat avarakatseisia, viisaita, ymmärtävät oman rajallisuuteensa, kuuntelevat, jos eivät tunne asiaa, uskaltavat myöntää sen ja ottavat siitä selvää tai käyttävät asiantuntijoita, arvostavat elämän eri vaiheita ja osa-alueita ja osaavat tehdä päätöksiä, jotka edistävät suvaitsevaisuutta kaikille elämän alueilla. Pliisua? Varmasti.
Minä aion äänestää keskiviikkona 15.10. Muistakaa tekin!

Johanna Tuukkanen

Kesän loppu

Onpa ihanaa kun lomat loppuvat, niin omat, lasten kuin kollegoiden, ja pääsee takaisin normaaliin elämään. Onneksi lapsilla alkavat koulut ja -kiitos suomalaisen päivähoito- ja koulujärjestelmän- kouluruokailut. On vapauttavaa, ettei tarvitse vähän väliä olla laittamassa ruokaa perheelle, miettimässä mitä ruokaa seuraavaksi keksisi tai olla hankkimassa ateriaan tarvittavia raaka-aineita. Helpotusta tuo myös se, ettei jatkuvasti ole pakotettu kuuntelemaan lasten leikkejä, kitinää, nahinaa tai valitusta. Ja kun pääsee takaisin töihin, voi sentään hetkittäin unohtaa kodin ja siellä tekemättömät hommat eikä tarvitse ajatella, että tuokin paikka pitäisi siivota tai ikkunat pestä. Eikö ole ihanaa, kun pääsee ajattelemaan aikuisten asioita, tekemään töitä ja niitä asioita jotka osaa ja joista nauttii? Ja kuinka viehättävää on, kun illat pimenevät, kynttilät kutsuvat eivätkä nurkat tai ikkunat näytäkään enää niin pölyisiltä! Rakastan syksyn tummia iltoja, karuuntuvaa luontoa, marjastusta ja sienestystä, metsässä kuljeskelua ilman painostavaa kuumuutta, valmistautumista talveen, naisten lehtien syksyn muotinumeroita ja tummia vaatteita. Vihdoin pääsee pukeutumaan sukkahousuihin! On ihanaa, kun ei ole kuuma eikä vielä niin kylmä, että pitäisi pukeutua paksuun untuvaan.
Syksyllä voi taas palata identiteettiinsä ja nauttia siitä kun asiat alkavat rullata. Edessä on kiinnostavia tapahtumia ja ensi-iltoja, uusia hankkeita ja verkostoja. Jotenkin ne kaikki tuntuvat syksyllä mielenkiintoisemmilta kuin kesällä.
Ehkäpä minulle loman tapainen kotosalla oleilu ei kerta kaikkiaan sovi, koska tunnen itseni lähinnä pitopalvelun pitäjäksi, siivoojaksi, keittäjäksi, piiaksi ja lastenhoitajaksi. Näissä ammateissa ei ole mitään vikaa, päinvastoin ihailen näitä ammattikuntia ja heidän osaamistaan suuresti, mutta niillä vain ei ole minun ammatillisen identiteettini kanssa mitään tekemistä. Mutta toisaalta, kesässä parasta on ollut se, kun lapset (ja mies) kyykkivät innoissaan vattupuskissa, nauttivat kotitekoisesta mustikkapiirakasta ja hommaavat pihalla milloin minkäkin projektin parissa. Tällöin minä olen rauhassa voinut syventyä kirjaan tai lehteen, käydä lenkillä juuri sopivan hetken tullen ja salaa suunnitella syksyn tulevia töitä.

Johanna Tuukkanen